torstai 2. maaliskuuta 2017

Tutustumistunti Niihamassa 20.2.2017

Maanantaina 20.2. oli aika TeURaS:n vuoden 2017 toiselle ratsastustapahtumalle, HeB-tasoiselle tutustumistunnille Niihama Ridingilla, Tampereen Ratsastuskeskuksessa. Tunnin teemana oli istunta. Keskityimme erityisesti jalkojen rentouteen, keskivartalon hallintaan ja käsien asentoon.

Tunnille osallistui kuusi ratsastajaa, joista osalla oli ollut hieman taukoa ratsastuksesta. Tunnin tehtävät soveltuivat kuitenkin erittäin hyvin kaikille, sillä tunnin opettaja antoi erilaisia vaikeustasoja jokaiseen tehtävään. Jalustimia sai esimerkiksi käyttää halutessaan, eikä laukkaa ollut pakko mennä pitkiä pätkiä.

Tunnilla menimme paljon käyntiä ja ravia ilman jalustimia ja harjoittelimme oikeaoppisempaa pohkeen käyttöä ja asentoa. Tehtävänä oli kahdeksikko, jonka aikana sai halutessaan suorittaa väistöjä. Väistöjen tekeminen ilman jalustimia toi hyvin esille ratsastajan vartalon vinoudet ja asentovirheet, joita pääsimme tunnilla korjaamaan.

TeURaS:n porukka intensiivisen tunnin jälkeen

Tunnin tarkoituksena oli tarjota aiempaa ratsastuskokemusta omaaville opiskelijoille mahdollisuus tutustua Tampereen suurimpaan ja kenties tunnetuimpaan ratsastuskouluun, jolle pääsee myös bussilla. Tämä ratsastustunti oli kaikille aiempaa ratsastuskokemusta omaaville opiskelijoille avoin lajikokeilu, eli osallistumiseen ei vaadittu TeURaS:n jäsenyyttä. TeURaS tulee myös tulevaisuudessa järjestämään vastaavia kaikille opiskelijoille avoimia ratsastuskokeiluita Tampereen seudun ratsastuskouluilla, joten ole kuulolla!

Essi ja Anna tunnin jälkeen


// In English
Introductory horseback riding lesson in Niihama:
The second horse riding event of TeURaS horse riding club in 2017 was an introductory horseback riding lesson in Niihama on the 20. of February. The lesson was intended for the students with former horse riding experience. The theme of the lesson was a proper seat.


Tampereen Ratsastuskeskus, jonka tiloissa ratsastuskoulutoiminnasta vastaa tällä hetkellä Niihama Riding Oy, sijaitsee Tampereen Niihamankadulla. Niihamankadulle pääsee helposti bussilla Tampereen keskustasta, eikä kävelymatkaa pysäkiltä jää kuin vähän. Tiettyihin kellonaikoihin busseja kulkee myös mm. Hervannasta noin kilometrin päähän tallista.

Tampereen Ratsastuskeskuksessa kilpailutoimintaa järjestää NR:n ratsastuskoulun lisäksi myös Tampereen Ratsastusseura ry. Edullisin tapa päästä mukaan hevosten pariin Tampereella on ilmoittautua mukaan vapaaehtoiseksi kisatalkoilijaksi Niihamassa järjestettäviin kilpailuihin. Apukäsiä tarvitaan aina sekä edellisen illan radanrakennuksessa että kilpailupäivänä. Talkoilijoilta ei vaadita ratsastuskokemusta. Lisätietoa Tampereen Ratsastusseuran nettisivuilla: http://www.tampereenratsastusseura.fi/kilpaileminen/talkoolaiset/. Lisätietoa ratsastuskoulun järjestämistä kilpailuista sekä mahdollisuudesta tienata (lisä)ratsastustunteja taluttamalla ponitunneilla voi kysellä Niihama Ridingilta: http://www.niihamariding.fi/.