lauantai 4. elokuuta 2018

Wappuratsastustunnelmia 26.4.2018

Tänä vuonna TTY:n opiskelijat pääsivät taas harrastamaan parasta Wappulähiliikuntaa eli ratsastamaan kampuksen legendaarisella Etunurtsilla! Ratsuina olivat tänäkin vuonna urjalalaisen Hessi-tallin suomenhevonen Hessin Odessa ja puoliverinen Bajarz eli Paavo. 

Odessa täydessä vappuvarustuksessa!
Sää suosi edellisvuoteen verrattuna todella hyvin ja ratsastajia riitti! Muutama henkilökuntaan kuuluva heppahöperökin uskalsi eksyä paikalle :) Paljon kiitoksia tallin väelle monen vuoden yhteistyöstä! Tallin omistajaa odottaakin hevosmedian mukaan vuosi USA:ssa, mutta tallin kuulumisia voi ainakin tällä hetkellä seurailla facebookista https://www.facebook.com/hessitalli/  Erityisosaamiseen kuuluu valjakkoajo ja myös vikellys vaikuttaa olevan lähellä sydäntä :)


Hiihtoratsastuskokeilu Viitaniemen ratsutilalla 24.3.

Päivitellään kuulumisia tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa :)

Toteutettiin maaliskuussa Teuraan pitkään tavoitteissa ollut hiihtoratsastuskokeilu! Mainostimme reissua myös laskettelukerho TTHP:lle ja lopulta reissuun lähti seitsemän kokeilunhaluista ihmistä. Laskettelukokemus oli hyvin vaihtelevaa, yksi oli laskettelun opettaja ja toinen ääripää oli kerran lasketellut. Hiihtoratsastusta ei tainnut kukaan ollut vielä kokeillut. Tilalle päästyämme tallin yrittäjä Likka varusti fiksun Vili-suomenhevosen, kiipesi selkään ja sitten päästiinkin asiaan. Ensin kaikki pääsivät kokeilemaan käyntiä ja ravia suoralla ja sitten hurjimmat kokeilivat myös laukkaa. TTHP:n pojat saivat kokeilla hiukan temppujakin kun olivat saanet hiukan lisää tuntumaa tekemiseen.

Vauhtia minisuksilla!

Onkohan kenttä aiemmin nähnyt tällaisia hyppyjä?

Kivaa oli! Ehkä joskus uudestaankin :) Tallilla oli nyt antaa minisukset ja kypärä lainaksi, mutta omilla laskettelukamoilla tietysti varmaan helpompi temppuilla yms. Allekirjoittaneelle minisuksilla ravailu oli jo aika jännää, eli niilläkin voi pärjätä :) Jos kiinnostaa omalla porukalla mennä kokeilemaan, niin tallin nettisivut ovat https://www.viitaniementila.fi/