lauantai 4. elokuuta 2018

Hiihtoratsastuskokeilu Viitaniemen ratsutilalla 24.3.

Päivitellään kuulumisia tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa :)

Toteutettiin maaliskuussa Teuraan pitkään tavoitteissa ollut hiihtoratsastuskokeilu! Mainostimme reissua myös laskettelukerho TTHP:lle ja lopulta reissuun lähti seitsemän kokeilunhaluista ihmistä. Laskettelukokemus oli hyvin vaihtelevaa, yksi oli laskettelun opettaja ja toinen ääripää oli kerran lasketellut. Hiihtoratsastusta ei tainnut kukaan ollut vielä kokeillut. Tilalle päästyämme tallin yrittäjä Likka varusti fiksun Vili-suomenhevosen, kiipesi selkään ja sitten päästiinkin asiaan. Ensin kaikki pääsivät kokeilemaan käyntiä ja ravia suoralla ja sitten hurjimmat kokeilivat myös laukkaa. TTHP:n pojat saivat kokeilla hiukan temppujakin kun olivat saanet hiukan lisää tuntumaa tekemiseen.

Vauhtia minisuksilla!

Onkohan kenttä aiemmin nähnyt tällaisia hyppyjä?

Kivaa oli! Ehkä joskus uudestaankin :) Tallilla oli nyt antaa minisukset ja kypärä lainaksi, mutta omilla laskettelukamoilla tietysti varmaan helpompi temppuilla yms. Allekirjoittaneelle minisuksilla ravailu oli jo aika jännää, eli niilläkin voi pärjätä :) Jos kiinnostaa omalla porukalla mennä kokeilemaan, niin tallin nettisivut ovat https://www.viitaniementila.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti