lauantai 22. helmikuuta 2014

Vuosijuhlamietintöjä


Meidän kuvagalleriaan on nyt päivitetty vanhojen 2010-2013 leirien ja tapahtumien kuvia ainakin nyt siinä määrin, mitä tallessa vielä oli. Lisäksi kerhon takahuonetta siivotessamme löysimme yhden kuvia sisältävän CD-levyn, albumillisen paperikuvia, ja toimintakertomuksia ajalta jolloin nykyinen puheenjohtaja ei ollut vielä edes syntynyt! Kuvia kootaan näkyviin jonnekin mahdollisimman pian, mutta ehdottomasti pitäisi kyllä myös koota kerhon historiikki ja menneitä tapahtumia jonnekin näkyviin. 

Vanhojen asioiden penkomiselle on yksi merkittävä syy: Kerho täyttää nimittäin syksyllä 2015 huikeat 30 vuotta! Nykyisenä puheenjohtajana haaveilen, että tuona syksynä voitaisiin järjestää vuosijuhlat. Olisi hienoa järjestää vaikkapa jokin hevostapahtuma (vaellus? vikellystä? kisat?) kyseiselle päivälle. Illaksi tietysti ruokaa ja saunailta, sekä mahdollisesti joku asiantuntija paikalle puhumaan jostain hevosaiheesta, ja tietysti kutsua paikalle vanhoja teuraslaisia, edustajia muista hevoskerhoista, ja tietysti nykyisiä jäseniä. Lisäideoita saa heittää, ja jos sinulla on suhteita joilla tämä mahdollistuisi, ja haluat auttaa, niin otathan yhteyttä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti