sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pikkujoulut ja vuoden 2014 päätös

Vuosi 2014 saatettiin TTY:llä päätökseen ilman uuden hallituksen muodostamista. TeURaS kävi marraskuun lopussa tutustumassa PIFFIn väkeen yhteisen pikkujouluillan muodossa. Ihastuimme vallan piffiläisten ystävälliseen ilmapiiriin. TeURaS jatkaa siis yhteistyötä PIFFIn kanssa tulevaisuudessakin. Kaikki TTY:n opiskelijat saavat osallistua PIFFIn ratsastustoimintaan ei jäsen -hinnoilla.

TeURaS etsii yhä hallitusta vuodelle 2015. TTY:n toimintaa jatketaan kuitenkin mahdollisesti jo kevään 2015 aikana. Ainakin TTY:n perinteeksi muodostunut Wappuratsastus huhtikuulle 2015 on jo suunnitelmissa. Wappuratsastus pyritään toteuttamaan joka tapauksessa, jatkuu virallinen kerhotoiminta tai ei. Pysykää siis kuulolla! :) Tiedotusta jatketaan ainakin tässä blogissa vuonna 2015. Myös Facebookin TeURaS-sivu ja kerhon sähköpostilistat ovat edelleen käytössä.

TeURaS toivottaa kaikille hevosten ystäville mukavaa ja antoisaa vuotta 2015! 


Pikkujoulutunnelmiamme PIFFIn blogissa!

Kuva: PIFFI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti