tiistai 12. toukokuuta 2015

Gaudeamus Grand Prix 2015

TeURaS osallistui yhden joukkueen voimin vuoden 2015 Gaudeamus Grand Prix:iin Espoossa, Peikin Ratsastuskoululla 9.-10.5. Gaudeamus Grand Prix on leikkimielinen kilpailu korkeakouluopiskelijoille, jossa neljän hengen joukkueesta kaksi osallistuu n. 70cm esteosuuteen ja kaksi n. HeB-tasoiseen kouluosuuteen.

Tänä vuonna esterata oli 70cm tyyliarvostelulla ja kouluosuus HeB:0. Ratsuina toimivat ratsastuskouluhevoset, joten kilpailu todella mittaa ratsastajan taitotasoa erityyppisillä hevosilla, kun alla olevaan ratsuun on tehty tuttavuutta vain parinkymmenen minuutin verryttelyn verran. Pääpaino kilpailuissa on kuitenkin saavuttaa hyvä kokemus kaikille osallistujille ja pitää hauskaa. Tämä onnistuikin mainiosti, sää suosi ja puitteet olivat kerrassaan upeat, joten osallistuminen oli mukavaa.

Esterata odottelemassa osallistujia

Petra ja "Jere" Caralahti ennen suoritusta esteillä

Kouluratsastajatukka

Vaikka joukkueemme olikin kenties hieman vähäisellä treenillä liikenteessä ja kenraaliharjoituksetkaan eivät aivan putkeen menneet, sijoituimme peräti kolmansiksi joukkuekilpailussa! Voiton vei Laukka ja toisen sijan nappasi Tera. TeURaS onnittelee voittajaa ja sijoittuneita.


Koko joukkue, eli Katarina, Petra, Elina ja Julia


Ensi vuonna isketään sitten Lappeenrantaan vielä paremmassa kisavalmiudessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti