sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Issikkamaastolla Alfur-tallilla 21.9.

Torstaina 21.9. kävimme vaihteeksi Alfur-tallilla Pälkäneellä reippaammalla kahden tunnin maastolla. Matkaan lähdettiin puoli neljältä TTY:ltä kolmen ratsastajan voimin. Perillä tallinomistajan tyttö ehti juuri tuoda ratsumme sisään ennen sateen alkua ja säästi meidät märempien hevosten harjaukselta. Sopivat lainakypärät löydettiin ja tallin omistaja Sanna jakoi meille hevoset. Yhden kenkänsä hukanneen hevosen vaihdon jälkeen meille lähti mukaan Halla, Milla ja Viljo. Hevosia laittaessa sade oli ehtinyt laantua ja lopulta koko maaston aikana ei satanut tipan tippaa ja sää oli kauniin syksyinen ja lämmin.

Henkilön TeURaS kuva.
Halla varustettuna, huomaa mm. islantilainen jalustin. Kerrottakoon myös, että hevosilla oli hauskasti klipattu pieni sydän ja salama pyllyn päälle.

Ensin menimme kentälle, jossa saimme hakea hiukan tuntumaa töltin ratsastamiseen. Toiset olivat ensimmäistä kertaa islanninhevosen selässä ja minä kolmatta kertaa, joten kenttäaloitus oli mukava. Sitten lähdimme hiippailemaan metsäpolulle. Reissun aikana ehdittiin hyvin kokeilla kaikkia askellajeja monta kertaa ja päästiin ylittämään pieni purokin. Hevoset olivat mukavia ja mutkaisella metsätielläkin laukatessa oli varma olo. Milla ja Viljo olivat rauhallisia vanhoja opetuskonkareita ja Halla vauhdikkaampi tapaus, mutta kiltti sekin. Takaisin Hervantaan saavuimme hämärän aikaan ja uni maittoi mukavasti ulkoilun jälkeen. Seuraava reissu ei ole vielä suunnittelupöydällä autotilanteen takia, mutta ottakaa lukijat ihmeessä yhteyttä jos teillä on kiinnostusta johonkin!

-Sonja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti